PUHU SILMILLENI Tarinan Tampere

Jossen antikvariaatti

eli omistajansa Joseph Rautalinin jatkettu olohuone, on Harrin varsinainen työpaikka. Se sijaitsee tarinassa Rautatienkadulla. Samassa paikassa toimi aikoinaan legandaarinen Kukunor, jonne yhdeksänkymmenluvulla kaltaiseni nörtit kantoivat roposensa saaden vaihdossa uunituoreita ulkomaisia (pääsääntöisesti amerikkalaisia) sarjakuvalehtiä ja -albumeita. Näiden aikojen perään tarinan Samikin tuntuu haikailevan, häkeltyneenä siitä että antikvariaatissa tosiaankin myydään vain "jotain vanhoja kirjoja".

Kahvila Ruusu

eli Sopasen perintönä saama ravitsemusliike sijaitsee Tammelassa, kävelymatkan päässä Jossen antikvariaatista. Sen esikuvana olen käyttänyt Laukontorilla joskus vuosikymmeniä sitten sijainnutta kahvilaa, jonka sisustuksessa muistan käytetyn... (No niin. Voi Harri-parkaa!) ruusuja. Tosin Sopasen renoveeratussa kuppilassa niitä on joka paikassa, kirjaimellisesti.

Kalevankankaan hautausmaa

sijaitsee parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta ja reilun kilometrin päässä Riikan kummisedän työpaikalta, Sorinkadun poliisiasemalta. Oiva paikka Riikan ja Eerolan vaihtaa kuulumisia ja johtolankoja. Riikan mainitsema "kivimies" on osa sisällissodassa kaatuneiden valkoisten muistomerkkiä ja yksi hautausmaan lukuisista näyttävistä taideteoksista. Kiinnostuneiden kannattaakin tutustua reittikarttoihin, joista löytyvät hautojen, rakennusten ja muistomerkkien sijainnit sekä alueella kasvavia puulajeja.

Kalkku

on Tampereen läntisin kaupunginosa. Sillä on yhteinen raja kotikaupunkini Nokian kanssa, jonka yhteyteen se ennen kuului Pohjois-Pirkkala nimekkeen alla. Harri ei pidä alueen jyhkeistä, punatiilisistä kerrostaloista, ja varmasti rakastaa niitä vieläkin vähemmän jouduttuaan tarinan aikana ravaamaan tarkastelemassa asukkaiden ovikylttejä. Kaupunginosan arkkitehtoonisille piirteille on omistettu pitkä luku suositussa ja räväkässä Helvetin ruma Tampere-blogissa.

Käpylä

on Lapin kaupunginosassa sijaitseva asuinalue, jonka vanhin rakennuskanta koostuu 1900-luvun alun idyllisistä puutaloista. Myös Harri joutuu sopeutumaan alueen kylämaiseen ilmapiiriin muutettuaan pääkaupunkiseudun kähinöistä isänsä opiskeluaikaisten vuokraisäntien luokse. Täällä autotalli on vielä liiterinä, yläkerran huoneesta puhutaan vinttikamarina ja ikkunanpokien maalaus käy harrastuksesta. Käpylän historiasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua Sami Suodenjoen artikkeliin Koskesta voimaa -verkkoaineistossa

Nekala

on kaupunginosa jossa sattuu ja tapahtuu - ainakin tässä tarinassa. Naseefin mainostenjakoreittiä ja vuoden dramaattisimpien bileiden tapahtumapaikkaa voi yrittää löytää alueella Kuoppamäentie - Koskuentie - Muotialantie - Vihiojantie.

Nuorisokahvila Uniikki

on kaupungin keskustassa sijaitseva nuorisotila, jota on hieman muokkailtu tarinaa varten. Kahvila on tarkoitettu ensisijaisesti 14-19 vuotiaille nuorille, joten sitä vanhemman henkilön ei luultavasti kannata kokeilla, pystyisikö kahvilan oikeiden asiakkaiden kanssa vetämään samanlaista roolia kuin peitetehtävässä toimiva journalisti-Riikka.

Nääshalli

on kaupungin omistama sisäliikuntatila. Miksi ihmeessä mennä maan alle harrastamaan liikuntaa, hulluja nuo tamperelaiset! Eivät kuitenkaan, ovat vain keksineet hyötykäyttöä neljäkymmenluvulta peräisin olevalle väestösuojalle. Nykyisessä muodossa halli on toiminut 90-luvun alusta. Tilassa voi harrastaa useita eri lajeja budosta miekkailuun ja nyrkkeilystä mailahöntsyyn. Harri käyttää hallin kuntosalia - mitä "mummovuoroilta" kykenee - ja ohjaa pingissalissa poikien pöytätennisharkkoja.

Pyynikin munkkikahvila

palvelee nimensä mukaisesti Pyynikillä, näkötornin alakerrassa. Harri ja sossun Anne tosin pitävät palaverejaan kahvilan Keskustorilla sijaitsevassa sivutoimipisteessä; sielläkin on tietysti saatavissa samat legendaariset munkit, joilla Anne onnistuu kerta toisensa jälkeen lahjomaan Harrin toimittamaan asioita.

Valtterin murre

Dekkareita kirjoittaessani pyrin tarkoituksella välttämään liian erikoista kieltä, mutta sitten syntyi Valtteri ja päätin tehdä poikkeuksen. Valtterin asenne pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa rujonkauniilla hämäläismurteella. Käsikirjoja en tällä kertaa selannut, vaan pistin ns. wikituntumalla; Niemisen tyttövainaan tapauksen kaltaisiin sanavääntöihin kun ei ollut edes tarkoituksenmukaista yltää.