Jotain minusta eli ajatuksia kirjoittamisesta ja lukemisesta sekä omituisia yksityiskohtia (kirjallisesta) elämästäni.
lähtökohdat: Olen syntynyt 1969 Nokialla. Valmistuin 1998 yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenani informaatiotutkimus. Perhettä on, lemmikkejä ei. Harrastan kirjoittamisen ohella lukemista ja ulkoilua. Ennen kirjoittamaan ryhtymistä piirsin pari vuosikymmentä sarjakuvia. Töitäni on julkaistu mm. Tampereen Science Fiction seuran Portti-lehdessä.
miksi kirjoittaminen on henkisesti tyydyttävämpää kuin piirtäminen: Lapsia ei saisi verrata, mutta nyt onkin kyseessä elämäntavanomaiset harrastukset. Piirtäminen on paikkaan ja välineisiin sidottua: tarvitaan pöytä ja tuoli, paperia, kasa erilaisia kyniä ja paljon muuta. Töiden jälkeen saattaa olla fyysisesti väsynyt, jolloin piirrosjäljestä tulee auttamattomasti huonoa. Kirjoittaa taas voi vaikka omassa päässään, ruuhkabussissa istuessaan, ja sormia jaksaa näppäimistöllä heilutella oli kuinka uupunut tahansa. Kun kuuden sivun sarjakuvatarinan kertomiseen saattaa mennä puolen vuoden viikonloput, samassa ajassa kirjoittaa jo kymmeniä liuskoja tarinaa.
Huonosti piirretty sarjakuva aiheuttaa lukijoissa lähinnä myötähäpeää. Yksi vahva syy piirtämisen lopettamisen puolesta olikin se, etten koskaan päässyt taiteessani eurooppalaisten mestariesikuvieni tasolle. Kirjoitettaessa perfektionismin ongelma on minulla vähäisempi, ilmeisesti aivoni tulkitsevat sanaa lempeämmin kuin kuvaa. Sopivan ajatuksen tai tunnetilan virittävä lause on minulle itsessään täydellinen oli se sitten hassunkömpelöä fanfictionia tai Pulitzer-palkittua romaanitekstiä.
mitä luen itse: Kirjallisuuden kanssa olen sekasyöjä. Olen ollut yhtä palavasti innostunut
kirjallisuuden klassikoista kuin genrekirjallisuudestakin. On vaikea antaa yhtä suosikkia, ja täysin varma olen vain eräästä kirjallisuuden
lajista, jota en enää aktiivisesti lue. Se on jännityskirjallisuus! Kun aloittelin
omaa kirjoittajan uraani luin satoja nimikkeitä genren eri alalajeista yrittäen
päättää omaa tyyliäni ja ääntäni.
(Poliisiromaaneja,
trillereitä, klassikoita, mysteerejä, salapoliiseja,
yksityisetsiviä, agentteja, sarjamurhaajia, psylogiaa, hard boiled, cozy crime,
noir...)
Seurauksena oli jännäriähky, joka ei ole vieläkään täysin hellittänyt. Rikosromaanina markkinoidun kirjan täytyy olla teemaltaan tai kerronnaltaan jotakin todella kiinnostavaa tai yleiskirjallisesti ansiokasta että se jaksaisi yllyttää minua lukemaan.
Monenlaiset tekstit ja kuvat ovat vuosien varrella tuoneet minulle iloa tai tehneet vaikutuksen. Tässä muutamia lapsuuden ja teini-iän sankareita: Neiti Etsivä, Simo Penttilän Punavyö-sarja, Shakespeare, Alistair McLean, sir Arthur Conan Doyle, Alexandre Dumas, Charles Dickens, Mauri Sariola, Jerry Cotton, Korkeajännityssarjakuvat, Edgar Rice Burroughsin Mars-sarja, Isaac Asimov, Arkadi ja Boris Strugatski, Ursula K. Le Guin, Taru sormusten herrasta, Enki Bilal, Hugo Pratt, Natasha, Yoko Tsuno, Hämähäkkimies, Lucky Luke, Tintti, Asterix.
lempikirja omasta tuotannosta: Harvoin kaikki romaanin osa-alueet tuntuvat kloksahtavan niin helposti paikoilleen kuin tarinassa Puhu silmilleni. Löytyy symppiksiä ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja, juonikkaita dekkarikuvioita ja letkeää kerrontaa. Kuinka osasinkaan! Jos niskat olisivat kirjoittamisesta vähemmän jäykät, taputtaisin itseäni selkään.
musiikillinen inspiraatio: Musiikilla on suuri voima, kun yrittää päästä sisään itselle vieraaseen aikakauteen tai kulttuuriin. Niemisen tyttövainaan tapaus on tästä hyvä esimerkki. Romaania kirjoitettaessa tulivat tutuksi sota-aikana suositut iskelmät, marssimusiikki ja propagandalaulut kuten Vartiossa, Mannerheimin linjalla, Eldankajärven jää, Pelko pois Rosmarie, Äänisen aallot, Liisa pien, Njet Molotov... ja tietysti myös pahamaineinen Silmien välliin. Rosa-hahmoa siivittäneisiin työväenlauluihin olinkin jo tutustunut Suomen suuntaan -romaania kirjoittaessani.
elokuva- ja televisiosarjasuosikkeja: Kun sanon olevani sarjisnörtti tarkoitan sitä kirjaimellisesti. Eli kuvittele joku pojista Rillit huurussa -sarjasta, mutta rintavarustuksella ja ilman tietoa kovista tieteistä. Nirvanani alkoi vuonna 2008 Iron Man -elokuvasta, eikä loppua tunnu näkyvän niin kauan kuin suuri yleisö jaksaa Marvel-filmatisointeja tuijotella. Television puolella samanlaista kiihkoa minussa saavat aikaan fantasia- ja scifiulottuvuuksia sisältävät sarjat, joiden lippulaiva on tietysti Suomen televisiossakin pyörivä Supernatural. Muista sarjasuosikeistani osa on saatavilla vain suoratoistopalveluista tai DVD:llä: Lucifer, Moonlight, Agents of S.H.I.E.L.D, Daredevil, Titans, Legion, Orville, Star Trek Discovery, Grimm, Sleepy Hollow joitakin mielenkiintoisimpia mainitakseni.
horoskoopit kolmella tapaa: Veriryhmäni on A+. Tämä on tärkeää tietää jos olet innostunut japanilaisista veriryhmähoroskoopeista. Että ylipäätään tiedät asiasta, kertoo että olet todennäköisesti lukenut mangaa. Minä myös! Länsimaisessa horoskoopissa olen leijona. Kiinalaisessa taas kukko.
hassua: Minulla on paha tapa ilmeillä ja/tai elehtiä julkisilla paikoilla (esim. bussissa), kun työstän
päässäni tunnepitoista kohtausta ja eläydyn hahmon tilanteeseen.
omituista: En pidä kaksiosaisista etunimistä, vaikka omaan sellaisen itsekin. Ajattele huutavasi pihan yli. Suvi! Pasi! Näpäkkää ja tehokasta, eikö vain? Mutta yritäpä huutaa Marja-Liiiiisa! Siinä täytyy pakostakin vähän jodlata. Alakoulussa piti kirjailla tuplasti sanoja essunetumukseen ja ylipitkä signeeraus pilasi monia orastavan taiteilijan töitä. Annan kaksiosaisia nimiä vain vastenmielisille hahmoille niin kuin sarjaraiskaajalle romaanissa Astuit väärään autoon tai itsekkäälle päihdeäidille romaanissa Puhu silmilleni.
